Etusivu

Ohjelma

Pukukilpailu

Pukukilpailussa kilpailijat esittelevät asujaan lavalla ja yleisö äänestää suosikkinsa. Kilpailu on tapahtumassa lauantai-iltapäivän Kiku-matsurissa, ja kilpailun tulokset julkistetaan sunnuntaina. Kilpailuun ilmoittaudutaan ennakkoon sähköpostilla. Tapahtumapaikalla on pukuhuoneet pukukilpailijoiden käytössä.

Säännöt

Kaikki tapahtuman järjestyssäännöt ovat voimassa kilpailussa, myös soveliasta pukeutumista ja aseita koskevat säännöt. Kilpailukäyttöä varten on kuitenkin mahdollista saada pyydettäessä lupa asuun kuuluvalle asejäljitelmälle tai muulle varusteelle, joka muutoin olisi kielletty. Lupaa pyydetään kilpailuun ilmoittautuessa, ja samassa yhteydessä tulee antaa selkeä kuvaus asejäljitelmästä tai varusteesta.

Kilpailuun voi osallistua yksin tai korkeintaan kolmen hengen ryhmässä. Myös saman teeman mukaiset asut voi halutessaan ilmoittaa kisaan yksilöinä (esiintyvät lavalla yksin ja saavat kukin omat äänet) tai sitten ryhmänä (ryhmä on lavalla yhdessä ja saa ääniä ryhmänä). Sama kilpailija ei kuitenkaan voi kilpailla sekä yksilönä että ryhmän jäsenenä.

Kukin kilpailija voi osallistua yhdellä asulla. Kilpailuissa ei ole ikärajaa. Pukukilpailujen asujen tulee olla Japaniin jollain tavalla liittyviä.

Kilpailujen osanottajien on ilmoittauduttava ennakkoon annettuun määräpäivään mennessä, ilmoittauduttava sovitusti tapahtumapaikalla läsnä oleviksi, osallistuttava ennen kilpailua järjestäytymistapaamiseen/harjoitukseen sekä saavuttava kilpailuun ajoissa.

Yleisö voi ottaa kilpailijoista kuvia kilpailun aikana. Lisäksi tapahtuman puolesta saatetaan kilpailijoista ottaa kuvia. Tapahtuman puolesta otettuja kuvia saatetaan käyttää esimerkiksi yleisöäänestyksessä ja tapahtuman tiedottamisessa sekä mahdollisten tulevien Kirsikankukkaconien yhteydessä.

Ilmoittautuminen

Pukukisan ilmoittautumislomake

Kilpailuun ilmoittaudutaan etukäteen. Yleisön pyynnöstä pukukisailmoittautuminen avoinna vielä sunnuntaihin 11.5.2014 klo. 23.59 asti.